Yritysvalmentaja

tuotekehittämä, palvelumuotoilija
Inga Koskinen

Hei,

Olen Inga. Yrityspalvelu binesap.fi on syntynyt halustani auttaa PK -yrittäjiä, jotta voin tarjota sinulle kokonaisvaltaista apua yritystoimintasi kehittämiseen ja kasvattamiseen.

Oma yrittäjäurani on alkanut vuonna 1993 sisältäen myös omaa kokemusta osakeyhtiön osakkuudesta. Olen hoitanut kaikkia yritystoimintani osa-alueita, joten minulla on hyvän teoriatiedon lisäksi aito käytännön kokemus. Olen rohkeasti kokeillut erilaisia toimintamalleja, ohjelmistoja ja verkkotyökaluja. Osaan auttaa sinua valitsemaan oman toimintatapasi ilman aikaa vievää yrityksen ja erehdyksen tietä.

Koulutus

Koulutukseltani olen oikeustieteen kandidaatti ja arvonimeltäni varatuomari. Lisäksi olen suorittanut ammatillisen opettajan pätevyyden, hevostalouden perustutkinnon ja tuotekehittäjän erikoisammattitutkinnon.

Työkokemus

PK -yrittäjiä olen neuvonut ja kouluttanut yli 30 vuoden ajan lukuisissa yrittäjyyskoulutuksissa – myös verkkototeutuksissa, kuten seuraaviin tutkintoihin valmistavissa koulutuksissa

  • työteknikko
  • myynnin ammattitutkinto
  • yrittäjän ammatti- ja erikoisammattitutkinto
  • johtamisen erikoisammattitutkinto
  • tuotekehittäjän erikoisammattitutkinto
  • kiinteistönvölittäjän ammatti- ja LKV -tutkinto
  • yrityskohtaiset valmennukset

Opettamiani aiheita ovat olleet sopimukset (myös osake- ja yrityskaupat Due diligence -tarkastuksineen), sukupolvenvaihdos, kuluttajan- ja tietosuoja, immateriaalioikeudet, markkinointisäädökset, taloushallinto, verotus, yritysmuodot sekä yrittäjyys. Työoikeudesta olen valmentanut myös isoissa organisaatioissa. Olen suunnitellut kaikkien koulutusteni sisällöt itsenäisesti.

Lisäksi minulla on työkokemusta valtakunnallisen yrittäjärjestön pääkallopaikalta Helsingissä sekä yrittäjäjärjestön asiantuntijalakimiehen tehtävistä yli 15 vuoden ajalta sisältäen noin 10 – 30 yrittäjien neuvontapuhelua päivittäin.

Bisnesapin syntyideasta

Monipuolinen osaamispaketti siis. Mistä tämä ba ® -idea on nyt saanut alkunsa?

Olen pitkän urani aikana nähnyt niin paljon urbaaneja legendoja, myyttejä, jotka käytännössä estävät pienyrityksen kasvun. Asioiden on tapahduttava toisella tavalla, jotta oikeasti päästään eteenpäin. Näin olen myös kirjoittanut blogikirjoituksessani Yritystoiminnan neljä myyttiä.

Lue lisää työkokemuksesta Linkedin -profiilistani >>

Lähetä minulle viestiä >>

Kehittämisterveisin
Inga